perjantai 29. kesäkuuta 2018

HÄÄVIIKKO: Torstai

Fiilikset:
Tänään ollut varmasti tämän viikon paras päivä fiilisten suhteen ja tämä oli myös yksi odotetuimmista päivistä huomisen ja itse hääpäivän lisäksi.

Mikä tänään stressasi:
Tänään oli myös selkeästi kiireisin päivä tähän mennessä eikä hirveästi kerennyt stressailemaan. Ainoa stressin aihe oli lähinnä se, että saanko kaiken tällä päivälle suunnitellun tehtyä. 

Päivän kulku:
Sain jäädä aamulla nukkumaan hieman pidempään, kun Sami nousi Aavan kanssa. Sami tuli yhdeksältä herättelemään ja onneksi tuli! Jos olisin nukkunut vähänkin pidempään, olisin myöhästynyt kynsien laitosta! Se oli sovittu kymmeneksi ja heitin sitä ennen vielä Aavan mutsille hoitoon. Kynnet laittoi Emilia, joka teki meille eilen suihkurusketukset ja olin lopulta jopa viisi minuuttia etuajassa. Olin katsonut Pinterestistä kivan mallin ja sainkin aivan ihanat kynnet! 💗 Harmi vain että kuva ei oikein anna oikeutta näille, ne ovat luonnossa paljon kivemman näköiset 😕


Lähdin Emilialta auton tankkauksen kautta hakemaan Jennaa ja Emmiä kyytiin. Lähdettiin Helsinkiin hakemaan Samin vuokrapukua sekä vuokrakoristeita. Onneksi navigaattorit on keksitty, sillä mä vihaan ajaa Helsingissä! Haettiin Samin puku ensin ja Gasell GP:lle löydettiin vielä todella helposti, vaikka yhdestä risteyksestä ajoinkin väärin. Siinä sitten laitettiin naviin uusi osoite, mutta p*rkeleen tietyöt Helsingissä sotki meidän reitin ihan täysin. Ajeltiin hetki ristiin rastiin kun yritettiin löytää semmoinen reitti, jossa navi ei ehdottaisi sitä samaa rempassa ollutta risteystä, mistä ei päässyt siihen suuntaan kuin navi olisi halunnut. 

Määränpää löytyi lopulta suht helposti, vaikka navigaattori kertoi sen olevan vasemmalla vaikka se todellisuudessa olikin tien oikealla puolella. Bride and Joylla ei ole mitään varsinaista liiketilaa, vaan tuotteet haettiin yrittäjän, Ninan kotoa kerrostalokämpästä. Kysyttiin vielä yhdeltä hyvin avuliaalta samassa rapussa asuneelta herralta, että ollaanhan oikeassa osoitteessa ja hän vielä katsoi meille oikean kerroksenkin. Tuotteet oli tuotu jo valmiiksi hissin eteen ja Ninan oli ollut tarkoitus tuoda ne valmiiksi alakertaan asti, mutta kannettiin ne siitä hissiin ja autoon yhdessä. Mun farkku-Volvo tuli ihan lattiasta kattoon täyteen laatikoita ja hyvä että Emmi mahtui takapenkillä istumaan!

Aamun sääennuste lauantaille.

Helsingistä suunnattiin vielä Nummelan Tokmannille hakemaan ihan viimeiset hankinnat häihin, kun juuri niitä ei Lohjan Tokmannilla ollut. Siitä heitin Emmin kotiin, käytiin Jennan kanssa hakemassa viimeinen hää-paketti Postista ja heitin Jennankin kotiin. Siinä matkalla soitin Samille ja käskin sitä hakea Aavan kotiin porukoilta. Sen jälkeen soitin vielä iskälle ja sanoin että Sami hakee Aavan ja itse menen sinne porukoille Jennan heitettyäni.

Koska Sami oli hakenut Aavan jo kun pääsin porukoille, sain vihdoinkin vetää vielä viimeisen kerran häämekkoni päälle ennen häitä! Kokeiltiin myös tanssia iskän kanssa, todettiin että laahus on kuitenkin vähän liian pitkä taaksepäin mentäessä ja että mutsi ompelee siihen vielä napin, jotta saadaan laahus tanssien ajaksi ylös. Katsottiin lopuksi myös vannehameelle sopiva korkeus. Soitin Samille ja pyysin sitä tuomaan Aavan takaisin porukoille puoli kuudeksi. Oltiin varattu Ciralle hoitolapaikka tästä päivästä sunnuntaille ja sitä piti lähteä ennen kuutta viemään sinne. Kerittiin siinä vielä roudata iskän kanssa niillä olleet hääkoristeet niiden autoon ja vähän paikkamaalailemaan istumajärjestystaulun kehystä, ennenkuin Sami tuli. 

Cira heitettiin siis kuuden maissa sinne hoitolaan Mustiolle. Sieltä ajettiin hakemaan taas Aavaa ja tultiin kotiin. Aloin tyhjentämään makkaria missä nukutaan häätavaroista ja eteinen tuli niistä ihan täyteen. Lisäksi tavaraa on säilössä pihavarastossa, toisessa makkarissa ja vaatehuoneessa! Mulla oli vielä listassa monta tehtävää tekemättä ja kyllä ärsytti kun tietysti just tämmöisenä päivänä Aavan nukutuksessa meni melkein tunti 😑 Sen jälkeen hirveällä tohinalla viimeisten juttujen kimppuun! Ensin vesihelmet turpoamaan, sen jälkeen bestmanien kiitoslahjojen viimeistely, nenäliinojen laitto kirkkolehtisten väliin, huomisten yöpymistavaroiden pakkaus, ulkovarastosta hääjuttujen roudaus etupihalle ja Samin autoon, juomien pakkaus Samin autoon, viinipulloihin hääetikettien liimaus ja polttarikuvien laittaminen valokuva-albumiin ja kuvatekstien kirjoitus. Unohtuikohan vielä jokin? 




Vielä piti tunnollisesti kirjoittaa tätä blogia ja kello on jo kohta yksi yöllä. Kaikki muut nukkuu jo. Huomisesta tulee luultavasti vielä kiireisempi päivä. Nyt stressaa saadaanko juhlapaikka valmiiksi? Sää sentään näyttää lauantaille jo paljon parempaa.

TJ 2 päivää

1 kommentti:

  1. 😍😍 ihanaa viimeistä päivää neitinä! Tsemppiä, että saatte kaikki valmiiksi hyvissä ajoin :)

    VastaaPoista