torstai 21. kesäkuuta 2018

OIKEASTI viimeiset askartelut...

Aiemmissa postauksissa olen kertonut, kuinka eräänä tylsänä iltana aloin vain leikkelemään glitter-kartongista sydämiä ja siitä sit ajatus lähti tehdä niistä juhlapaikalle ikkunoihin koristeita. Noh.. Mun oli tarkoitus tehdä ne alusta loppuun itse iltaisin, mutta todellisuus iski tällä viikolla vasten kasvoja ja tajusin etten millään ehdi niitä tekemään yksin. Herranjestas, hääthän on jo ensi viikolla! Niimpä päätin kutsua koolle askartelupajan vielä yhden kerran. Sekään ei sitten mennyt niinkuin Strömsössä, kun päätettiin Emmin kanssa askarrella sadepäivän kunniaksi tiistaina. Kukaan muu ei päässyt tulemaan. Eipä siinä, saatiin melkein kaikki ikunakoristeet tehtyä.



Tein tässä yksi ilta vielä juontajille muistin tueksi laput joissa on päivän ohjelma ja juonnoista pääsuunnat, että mitä toivoisin sanottavan. Vielä olisi muutaman kyltin päällystäminen kontaktimuovilla ja lautasliinojen taittelu jäljellä. Huomenna ollaankin menossa niitä tekemään. Lautasliinojenkin suhteen kävi vähän hassusti. Oltiin siis Emmin kanssa ensin itse ommeltu niitä, mutta lopulta ulkoistettiin ompelu Emmin anopille. Pesin ne alkuviikosta ja meidän äiti silitti ne tänään. Siinä sitten huomattiin että ne on kaikki vähän erikokoisia ja suurin osa aika pieniä, jos niitä haluaisi pitää ruokaillessa sylissä. Oltiin tänään shoppailemassa Sellossa porukoiden kanssa, niin päädyttiin ostamaan Prismasta uudet lautasliinat. En halunnut mitään perus paperiservettejä, joten onneksi sieltä löytyi isoja, kangasmaisia Havi Airlaid -lautasliinoja. Ne nyt ei olleet sen väriset kuin olisi lautasliinojen halunnut olevan, mutta onneksi sentään meidän teeman väriset.

Tässä on myös tuo sää aiheuttanut pientä stressin poikasta. Meidän kun on tarkoitus kerätä kukat pöytiin luonnosta ja täällä Lohjalla ei ole satanut ennen eilistä varmaan yli kuukauteen. Tienvarret mistä viime kesänä kerättiin testikukat, on nyt aivan ruskeana eikä kukista tietoakaan. Yksi kukka mitä kerättiin viime vuonna, kukkii jo ja on kysymysmerkkinä kukkiiko vielä viikon päästä? Eilen vettä tuli kyllä kuin Esterin ahterista, mutta tuliko se liian myöhään? Kerkiikö luonto elpymään tässä viikossa ja löydetäänkö hyvät kukat häihin? Meidän äiti on jo valmis maksamaan meille jokaiseen pöytään gerberoita, mutta haluaisin montaa erilaista kukkaa ja ne kukkakaupan kukat ei oikein sovi luonnonkukkien kanssa sekaisin 😑

Juttelin eilen meidän valokuvaajan kanssa ja sovittiin vähän aikatauluista ja kuvauspaikoista mitä olin ajatellut. Tuli puhetta myös vieraiden opastuksesta, että pysyvät varsinkin kirkossa pois kuvaajan tieltä. Ensin mietin että joku häätiimistä saa ohjeistaa ihmisiä kirkkoon mennessä valokuvaamisesta, mutta totesin että olisi helpompaa jakaa ihmisille vaikka jotkut laput, ei tarvitsisi jokaiselle alkaa erikseen siitä höpöttämään. Lappu jossa olisi pelkästään ohjeistus valokuvauksesta, olisi mielestäni hieman tökerö, niin jatko jalostettiin ideaa vähän ja päädyin tekemään siitä ohjelmalehtisen. Ensin meinasin laittaa siihen vihkikaavan, mutta kun en nyt millään muistanut yksityiskohtia joita sovittiin papin kanssa, päädyin laittamaan siihen vain koko päivän ohjelman. Lisäksi sieltä löytyy kaasojen, bestmanien, papin ja kanttorin nimet.



Sain eilen myös puhelun parturikampaamo Voxista ja kun kuulin ketä luurin toisessa päässä oli, oli taas sydäri lähellä. Olin aivan varma että nyt ne peruu sen meikkaajan, mutta onneksi kyseessä olikin vain kampaaja Maisa, joka varmisteli kuinka moni kaasoista halusi kampauksen ja minkä pitusia hiuksia heillä on. Maisa tekee siis Jennalle, Emmille ja Noonalle kampaukset ja laittoi itselleen lisää aikaa niiden tekemiseen.

Tänään kävin taas sovittamassa häämekkoa ja se menee mun päälle täydellisesti! 😍 Tiina tekee siihen vielä pikku viimeistelyt ja silitykset ja saan sen luultavasti ensi keskiviikkona kotiin!

TJ 9 päivää ( 0 kuukautta, 1 viikko, 2 päivää ) ( taas mä postailen tähän aikaan, oliskohan aika opetella menee ajoissa nukkumaan? 😏 )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti