tiistai 26. kesäkuuta 2018

HÄÄVIIKKO: Tiistai

Fiilikset:
Aika vaihtelevat, stressi ja jännitys alkavat nostamaan jo pikkuhiljaa enemmän päätään. Aamulla masensi ja suututti huonommaksi muuttunut lauantain sääennuste. Eilen illalla en meinannut saada millään unta kun kaikki asiat vaan pyöri päässä ja oman lisänsä tähän päivään toi siis väsymys.

Mikä tänään stressasi:
Vähän kaikki. Ihan vain muutaman mainitakseni, niin esim. sää, häätanssit, kukat, häiden ohjelma, aikataulut, vielä tehtävät ja hankittavat asiat jne.

Päivän kulku:
Aamulla siis heräsin siihen että Emmi oli laittanut viestiä, jossa kertoi että uusimmassa sääennusteessa koko lauantain sataa vettä. Äkkiä Ilmatieteenlaitoksen sivuille ja kyllä, koko lauantaille edellis yöstä alkaen vain vesisadetta. Voi p*rkele. Ei olisi voinut päivä huonommin alkaa. Onneksi on "vasta" tiistai, niin pieni toivon kipinä on vielä olemassa, josko vielä viikon mittaan ennuste muuttuisi paremmaksi.

Vasemmalla ennuste tänään aamulla klo 09, oikealla klo 22.

Pieni mielenkohotus tuli kuitenkin nopeasti, kun lähdin vähän ennen kymmentä kampaajalle. Hiusten vaalennusprojektin viimeinen vaihe oli tänään, kun ystäväni Kati värjäsi tyvikasvun samanväriseksi kuin muukin tukka. Vähän jännitettiin tuleeko tyvestä lähellekään tarpeeksi vaalea, mutta kun Kati laittoi tarpeeksi vahvan aineen ja annettiin sen vaikuttaa todella pitkään, väristä tuli todella hyvä 😊 Kolme tuntia siinä taas vain vierähti ja lähdettiin urakan päätteeksi syömään Heseen (itsehän otin vain salaatin 😁).

Heitin Katin takaisin töihin ja lähdin käymään työpaikallani Lohjan Cittarilla. Mun oli tarkoitus mennä juttelemaan mun pomolle töihin paluusta, mutta se olikin lomalla tämän viikon. Ostin siinä sitten samalla sen alkoholittoman skumpan mitä en eilen Nummelasta löytänyt ja kävin vielä Jyskissä hakemassa muutaman kahden euron viltin häihin iltaa varten. Tai no, tällä ennusteella niitä tarvitaan jo heti päivästä alkaen... 😑



Kun pääsin kotiin, meidän iskä laittoikin jo viestiä että on hetken päästä kotona. Oltiin sovittu että menen sinne harjoittelemaan vielä meidän valssia ja lähdettiin sinne Aavan kanssa melkein heti. Iskä oli pihalla imuroimassa autoaan kun sinne mentiin ja sillä aikaa kun kävin hoitamassa yhden puhelun sisällä, se olikin jo aloittanut mun auton siivousta. Oltiin puhuttu että mun pitää se siivota ennen häitä (koska se menee porukoille lainaan hääviikonlopuksi), mutta empä ollut tietenkään saanut sitä vielä aikaiseksi 😏

Kun saatiin auto siivottua, mentiin sisälle muistelemaan mitä oltiinkaan valssista jo sovittu. Ei paljoa saatu kuvioita hiottua eteenpäin, kun mutsi työnsi Aavan pihalta sisälle syömään välipalaa. Siinä Aavaa syöttäessä mummi ja pappakin jo pyyhälsivät porukoille pari tuntia etuajassa saunomaan. Siihen jäi taas meidän treenit eikä päästy taaskaan kuvioissa loppuun asti saatika kokeiltua tanssia mekko mun päällä. Alkaa illat käymään vähiin ja stressaa saadaanko kuviot opeteltua tarpeeksi hyvin ennen lauantaita...

Oltiin sovittu Katin kanssa aamupäivällä, että menen Aavan kanssa niille illalla leikkauttamaan Aavan tukan hääkuntoon. Laitoin Katille viideltä viestiä ja jäin odottelemaan porukoille siksi aikaa, että ne kävi kaupassa. Vasta varttia yli kuusi lähdin ajamaan Katille ja jo kerkesin miettiä tuleeko siitä leikkaamisesta mitään, kun Aava oli jo tosi väsynyt ja vierasti ihan hirveästi meidän mummia ja pappaakin. Kaikki meni lopulta ihan hyvin. Aava leikki ensin Katin kahden pojan kanssa, Kati laittoi ruokaa mitä Aavakin sai syödä ja sen jälkeen ruvettiin heiluttamaan saksia. Pikkuisen Aavaa ujostutti kun Kati heilui niin lähellä naamaa, mutta mitään huutoja ei tullut ja otsiskin on ihan suora 😁

Sieltä lähdin väsyneen lapsen kanssa hieman ennen kasia kotiin. Nyt illalla kun taas katson lauantain sääennustetta, sateet jopa taukoavat välillä, mutta päivän ylinlämpötila on tippunut 2 astetta 😑 Kylmää ja sateista, ihan kuin olisi mikäkin syksy! Argh!

TJ 4 päivää

4 kommenttia:

  1. Toivotaan, että sääennuste pyörähtäisi vielä ympäri ennen lauantaita! Näitä hääviikon kuulumisia on tosi mielenkiintoista kuulla! Kiitos, että olet jaksanut niitä jakaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toivotaan, tällä hetkellä tuntuu että se sää voi olla lauantaina melkein mitä vain. Kiva kuulla että näitä mun päiväkirja-tyyppisiä postauksia jaksaa lukea ja että ne kiinnostaa! :)

      Poista
  2. Kompin Kristaa! Toivottavasti hääpäivän sää ehtii vielä muuttua. :) On myös todella mielenkiintoista lukea hääviikon tehtävälistoja ja päivien kulkua, niin toivottavasti osaa itse sitten varautua omana hääviikkonaan erilaisiin asioihin. :) Superisti tsemppiä hääviikkoon, lauantaina aherrus palkitaan! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 mukavaa jos näistä mun postauksista on jollekin edes pientä apua omissa hääjärjestelyissään :)

      Poista