torstai 12. huhtikuuta 2018

Häämatka Teneriffalle

Oltiin alunperin mietitty jotain ihan muuta kohdetta häämatkalle kuin turistirysä Teneriffaa. Sami olisi halunnut jotain eksoottista, mutta kuitenkin läheltä ja olin yrittänyt ehdotella esimerkiksi Kreikkaa tai Kroatiaa. Aava jää mun vanhemmille hoitoon meidän häämatkan ajaksi ja kun tuskailin Aavasta erossa olemista, mietittiin jo esimerkiksi pidennettyä viikonloppua vaikka Pariisissa tai Roomassa. Valinnan teki lopulta helpoksi, kun Sami sai majoituslahjakortin Teneriffalle firmansa kautta. Viime syksyn reissu Espanjaan tehtiin myös kyseisen firman lahjakortilla ja siitä reissusta voit lukea täältä.

Kun saatiin vahvistus hotellilta että toivomamme viikko onnistuu, aloimme varaamaan lentoja. Saatiin niihinkin Norwegianille 400 euron lahjakortti! Koska suoria lentoja ei löytynyt, joudutaan pikkuisen seikkailemaan ja tehdään parin tunnin pysähdykset Malagaan molempiin suuntiin lentäessä. Valittiin lisähintaan joka lennolle istumapaikat, mutta loppujen lopuksi hintaa lennoille jäi noin 850e.



Hotellia oli meille hehkutettu ehkä vähän liikaakin lahjakortin antajan toimesta ja kuvittelin että päästään kunnon luxus 5 tähden-hotelliin, mutta kun laitoin hotellin nimen Googleen, petyin kyllä hieman. Google näytti jotain hotellivieraiden ottamia kuvia ja koko hotelli näytti siltä, että häämatka tulee olemaan hyppy suoraan 80-luvulle - eikä hyvällä tavalla. Kun löysin hotellin sivut, niin siellä mainoskuvat näyttivät kuitenkin jo vähän paremmilta ja modernimmalta. Eikä me siellä hotellihuoneessa kuitenkaan koko viikkoa lymytä, vaan tarkoitus olisi häälahjaksi saaduilla rahoilla keksiä mahdollisimman paljon aktiviteetteja. Loppuajan haluan vain rentoutua altaalla palvomassa aurinkoa! Lisäksi hotellilla tiedetään että olemme häämatkalla, joten luvassa on varmasti jotain pientä ekstraa kun perille päästään!


Kuvat hotellin sivuilta, täältä.






Aktiviteetteja en ole kauheasti vielä kerennyt kartoittamaan, mutta alle 5 minuutin ajomatkan päässä on mm. vesipuisto Aqualand. Jos biitsille haluaa (ja mehän halutaan), sinne kävelee Google Mapsin mukaan 20 minuutissa (1,4km). Meinataan varmasti vuokrata auto ainakin pariksi päiväksi ja jollain sivulla mainittiin ratsastuksesta ja tulivuori Teidellä olisi aika mahtavaa käydä, jonne ajaisi autolla vain tunnin. Näitä pitää molempia kyllä vielä tutkia tarkemmin! Eiköhän me ihan hyvä häämatka saada kuitenkin aikaiseksi 😄

P.S. Sunnuntaina on se hääkakkutasting! 😋
P.P.S. Ensi viikon tiistaina mennään palaveeraamaan pitopalvelun kanssa juhlapaikalle!

TJ 79 päivää ( 2 kuukautta, 2 viikkoa, 4 päivää )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti