sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Aikojen varausta ja askartelua

Tää viikko onkin ollut tosi kiireinen; ollaan hoidettu Emmin kanssa hääjuttuja taas roimasti eteenpäin ja meidän taloprojekti on myös edennyt. Meillä kävi kolme talopakettikauppiasta kolmena eri päivänä ja eilen lauantaina saatiin maaperätutkimus tontin edelliseltä varaajalta.

Tiistaina meille piti tulla yksi kauppias käymään, mutta kun se tapaaminen siirtyikin perjantaille, pyysin Emmiä mun mukaan kaupungille hoitamaan hääjuttuja. Treffattiin Prismalla ja mentiin ensimmäisenä Studio Luxokseen varaamaan mulle häitä varten ripsi aika. Sain ajan hääperjantain aamulle niinkuin halusinkin. Otin samaan syssyyn vielä kulmien muotoilun, kun sen siihen kätevästi sai mukaan. Seuraavaksi suunnattiin VOXiin varaamaan mulle koekampaus ja -meikki aikaa. Olin huomannut Facebookista, että VOXin kosmetologi on lähtemässä sieltä ja perustamassa omaa yritystä, niin vähän jännitti että onko mulla enää ollenkaan meikkausta varattuna 😨 No onhan mulla, jos siihen ei tule tilalle uutta kosmetologia meidän häihin mennessä, liikkeen omistajan vaimo tulee tekemään meikin 😄 Koekampaus ja -meikki on nyt sit tasan 2 viikkoa ennen häitä. Viimeisenä käytiin kukkakauppa Veronassa ja alunperin oli tarkoitus mennä vain kysymään suuntaa antavia hintoja ja vinkkejä kukkavalintoihin, mutta varattiin sitten suoraan aika kukkien suunnitteluun. Palaveri on toukokuussa.

Kuva Kukkahuone Veronan Facebook sivuilta.

Olen jo pitemmän aikaa miettinyt että haluan kattaukseen kankaiset lautasliinat. Yritin etsiä niitä valmiina vaikka mistä, Wishiltä, AliExpressistä,  Etsystä ja suomalaisista verkkokaupoista, mutta joka paikassa ne olivat ihan hirveän hintaisia! Halvempi vaihtoehto olisi kertakäyttöliinat jotka ovat kangasmaisia, esim. Duni Dunilin tai Airlaid-liinat, mutta näistä en mistään löytänyt oikeaa väriä 😑 Aloin miettimään liinojen ompelemista itse, mutta järkytyin kun luin Facen Häät 2018-ryhmästä, että jollain oli mennyt suunnilleen 100e kun oli tilannut pellavakankaan Saksasta.. Yksi ehdotti lakanoiden ostamista Ikeasta ja niiden ompelemista lautasliinoiksi. Ja siitähän se ajatus sitten lähti... Ikeassa ei kuitenkaan ollut oikeanvärisiä lakanoita, niin pikaisella googletuksella meidän kylän Prismasta löytyisi oikeanvärisiä lakanoita ja vielä todella edullisesti 😁

Emmi on koulutukseltaan ompelija ja siltä kysyin ompelisiko se mun kanssa ne liinat. Emmi suostui auttamaan mutta sillä ehdolla että mä itse ompelisin ne. Perjantaina käytiin Samin kanssa Prismassa ostamassa kaksi 150 x 260cm aluslakanaa ja siihen sopivaa ompelulankaa. Heitin Samin vain kotiin ja lähdettiin Emmin kanssa heti aloittamaan projektia. Leikattiin ensin molemmat lakanat palasiksi ja saatiin niistä juuri 64 palaa jotka on 30 x 30 senttisiä. Saatiin jopa 6 lautasliinaa viimeistelyä vaille valmiiksi sinä iltana 😂


Tänään sunnnuntaina mentiin Emmin kanssa jo heti aamusta askartelemaan meidän porukoille. Aloitettiin korjaamalla niitä viimeksi tehtyjä peilikorokkeita, joista oli blinginauhat tippuneet. Ei Kiinan 2puolinen teippi sittenkään pitänyt niitä kasassa. Osaan oltiin jo käytetty kuumaliimaa, kun teippi loppui kesken, ja nyt laitettiin tippuneet nauhat sillä takaisin kiinni. Luulisi pysyvän... Seuraavaksi liimailtiin photoboothin propsit kiinni tikkuihin ja tehtiin lisäksi itse liitutaulu-kontaktimuovista kylttejä. Meidän piti vielä jatkaa niitten lautasliinojen ompelua, mutta Aava menikin juuri sopivasti päikkäreille, eikä sit viittitty alkaa huristelemaan koneella. Taiteltiin valmiiksi ensi kertaa varten muutamista reunat ja sit faija toikin meille jo pizzat.

Photobooth propsit liimattuna tikkuihin.

DIY-photobooth kyltit ja meidän askartelu-apulainen.

Saatiin myös varattua vihdoin lennotkin häämatkalle ja meinasin kirjoittaa ehkä seuraavaksi siitä 😄 Ensi viikon sunnuntaina meillä on hääkakkutasting! NAM! Siitäkin sit viikon päästä 😉

TJ 83 päivää ( 2 kuukautta, 3 viikkoa, 1 päivä )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti