maanantai 22. tammikuuta 2018

Love me do -messut ja blogimiitti

Eilen oltiin siis Emmin ja Samin kanssa Helsingissä Kaapelitehtaalla Love me do -häämessuilla ja mä kävin siinä samalla pyörähtämässä blogimiitissä. Mun piti eilen jo kirjoitella päivän kulusta, mutta olinkin illalla niin väsynyt, että kun saatiin Aava nukkumaan, me mentiin Samin kanssa pehkuihin samaan aikaan!

Me jouduttiin heräämään aamulla jo kello seitsemältä, kun Aava piti viedä hoitoon klo 8 ja siitä sitten hakea Emmi kyytiin ja lähteä ajamaan Helsinkiin. Mun piti olla Kiasman edessä bussipysäkillä klo 9.30 josta Kovasen hieno musta bussi tuli hakemaan meitä bloggaajia Kaapelitehtaalle. Tutustuttiin siinä matkalla ja koko päivän oikeastaan kuljettiin kimpassa Something Blue -blogin Anniinan ja hänen äitinsä kanssa. Kun oltiin perillä Kaapelitehtaalla, käveltiin messujen aulaan ja jäätiin odottamaan. Tässä kohtaa ihmeteltiin Anniinan kanssa että kun meitä piti olla vastassa kaksi naista, niin missähän he ovat. Oltiin molemmat kuviteltu että meitä olisi ollut jo bussissa joku vastassa. Kun kello oli melkein 10, meitä tultiin hakemaan ja saatiin VIP-rannekkeet johon kuului ilmainen narikka.

Kuva Kovasen sivuilta.

Kun kaikki olivat saaneet takit pois päältään, meidät johdatettiin kellarikerroksen VIP-loungeen, jossa meille oli katettu pöytä ja Festa Zannonin tekemä U-P-E-A brunssi! Siinä hetki odoteltiin viimeisiäkin tulijoita ja meille kerrottiin päivän kulusta. Meidän kanssa syömään tulivat myös Love me do -messujen tuottaja Nonna Sjöberg, Häät -lehden päätoimittaja Sari Yli-Salomäki sekä messujen juontaja Kristoffer Ignatius. Ruoka oli kyllä todella hyvää! Saatiin myös heti aamusta skumppaa ja jälkkäriksi oli kakkua! 😋 Siinä syödessä kerrottiin kaikki keitä olimme, mitä blogia kirjoitamme, milloin on häät jne. Siinä omaa "puhettani" pitäessä kun kerroin teeman olevan blingi, Kristoffer sanoi että sit ehdottomasti meille glitteripiste häihin 😁 Semmoinen olisi kyllä tosi kiva, mutta vähän luulen että meidän budjetti ei oikein kestäisi semmoisia...







Hieman yli 11 meille sanottiin että saatte vapaasti lähteä kiertelemään messuja ja treffattiin Emmin ja Samin kanssa narikassa. He olivatkin tulleet jo vähän aiemmin messuille kuin mitä oltiin puhuttu ja olivat jo käytännössä kiertäneet koko alueen läpi 😁 Ja Emmiä nauratti kun kaikki olivat luulleet häntä ja Samia pariksi 😂 Meillä kun on jo valmiina niin paljon asioita (juhlapaikka, catering, sormukset jne..), niin skipattiin aikalailla suurin osa ständeistä.  Olin lukenut edellisenä päivänä Häät 2018 -face ryhmästä, että lohjalainen konditoria Pink Lemon on myös messuilla, niin suunnattiin ensimmäisenä sinne. Meiltä kun puuttui vielä kakku, niin se oli tarkoitus hoitaa kätevästi siellä paikanpäällä. Heillä oli tarjolla aivan jumalaisen hyvää vegaanista tryffeliä ja vaahtokarkkeja. Kysyin ottavatko he messuilla varauksia hääkakuista ja koska heille oli tullut jo paljon kyselyitä, he lupasivat laittaa illalla sähköpostia. Tänään maanantaina sain onneksi varattua heiltä kakun ja huhtikuulle hääkakkutastingiin paikat mulle ja Samille 😊

Kuva Pink Lemonin Instagramista.

Muuten messuilta ei oikein paljoa jäänyt käteen. Sami sai hyviä ideoita pukuunsa ja sitä pitäisi lähteä metsästämään asiantuntijoiden mukaan viimeistään maaliskuussa. Käytiin myös Emmin kanssa ottamassa glitteriä naamaan Glitter by ElinaK:n ständillä. Kannatti sanoa että olin blogimiitissä, kun saatiin molemmat ne ilmaiseksi 😁 Kovin meille yritettiin myydä mm. ilotulitusta häihin, mutta sekin on kyllä vähän turhan kallista lystiä..

Kello yhdeltä alkoi ensimmäinen muotinäytös, jonne meille bloggareille oli varattu eturivin VIP-paikat ja saatiin myös pienet skumppapullot. Mulla kun on jo puku kaapissa odottamassa, en jaksanut montaa valokuvaa edes ottaa, mutta eipä niistä oikein yksikään kolahtanut samalla tavalla kuin se oma 💝 Muotinäytös loppui klo 13:40 ja kello 14 piti alkaa hyväntekeväisyys häähuutokauppa ja sen jälkeen Vuoden Hääblogien julkistus. Käytiin nopeasti vielä piipahtamassa messujen puolella ja oltiin kahdelta takaisin. Ohjelma oli kuitenkin pahasti myöhässä ja huutokauppa kesti aika kauan. Silmiini osui heti kun tultiin takaisin ihana glitterinen käsilaukku ja kävin kysymässä Samilta josko huutaisi sen mulle. Sen oli lahjoittanut Piritta Hagman ja sen lähtöhinta oli 50e jonka joku oli tarjonnut ennakkotarjouksella, mutta Sami huusi sen mulle 60 eurolla 💝 Laukku oli ihana ja rahat menevät hyvään tarkoitukseen, Hope ry:lle.


Tästä laahuksesta oli pakko ottaa kuva!

Laukku oli Anya Hindmarchin käsialaa.

Huutokaupan jälkeen ilmoitettiin voittajat, jotka oli arvottu pääsyrannekkeiden numeroista. Samilla kävi tuuri ja voitti rannekkeellaan Glitternistin glittereitä! Näiden jälkeen oli vuorossa vihdoin Vuoden Hääblogien julkistus. Vuoden Kaupallisen Hääblogin 2018 tittelin voitti (minusta aika odotetusti) Makea Hääblogi. Vuoden Uusi Hääblogi 2018 titteli meni Mutsis on - Wedding edition blogille. Ihmetys oli kyllä ainakin minulla ja Anniinalla aika suuri, kun tämä sama blogi voitti myös Vuoden Hääblogi 2018 -tittelin. Siinä vähän keskusteltiin että ehkä ensi kerralla ei kannattaisi laittaa samaa blogia kahteen eri kategoriaan... Näiden jälkeen olisi ollut vielä suomalaisten suunnittelijoiden hääpukunäytös, mutta meidän oli kiiruhdettava kotia kohti hakemaan Aavaa hoidosta. 

Samin voitto.

Tulipahan romaani mutta kiva jos joku jaksaa lukea 😁 Tulevana viikonloppuna meinasin kysäistä kaasoja taas askartelemaan ja kaasojen mekkokriisiin on nyt ehkä tulossa helpotusta, näistä sit taas myöhemmin! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! 😘

TJ 159 päivää ( 5 kuukautta, 5 viikkoa, 1 päivä )

4 kommenttia:

  1. Oli kiva tutustua! Hyviä hääsuunnitteluita! ;)

    VastaaPoista
  2. Eikä! Sinun sulhanen olikin se rontti, joka huusi täydellisen häälaukun minun nenäni edestä :D Olin se 50e huutaja, mutta ihan paikan päällä eli en ennakkohuutona. Onneksi meni onnelliselle omistajalle, koska kirosin kyllä mielessäni sulhosi melko alimpaan helvettiin siinä huutokauppahetkellä ':D Jos aiot myydä laukun häiden jälkeen yms, laita minulle viestiä, joohan? Laukku olisi nimittäin aivan täydellinen pari glitterkorkoisten hääkenkieni kanssa...

    Kaikesta huolimatta oli kiva tavata blogimiitissä! Niin ja itsekin harmittelin saman blogin voittoa molemmissa kategorioissa :/ Olisi ollut kiva saada kaksi eri voittajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi ei, empä kyllä yhtään tajunnut ketä vastaan mies huusi :( Ilmoitan ehdottomasti sinulle ensimmäisenä jos meinaan häiden jälkeen sen myydä! Ja oli kyllä mukavaa tavata!

      Hyvää kevään odotusta! :)

      Poista