keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

SE puku!

Kerroin edellisessä julkaisussa, että joutuisin odottamaan kaksi viikkoa että pääsisin taas sovittelemaan pukuja. Keksin kuitenkin keinon jolla ei tarvinnut ihan kahta viikkoa odotella 😊

Sami oli siis viime viikonlopun siellä Himoksella. Mä kävin Lauran kanssa syömässä perjantaina ja keksittiin, että voitaisiin lähteä sinne Helsinkiin jonain arkiaamuna kun Lauralla ei ole koulua! Tietystikään Emmi ei pääsisi mukaan töittensä takia, mutta Noona luultavasti pääsisi. Päädyttiin sitten seuraavan viikon tiistaihin eli eiliseen ja se kävi Noonallekin. Tietysti tuli taas mutkia matkaan ja Laura ilmoitti maanantai iltana, että on poikansa kanssa kuumeessa eikä pääse mukaan 😖 Kello oli jo sen verran, että Niinatar oli jo kiinni ja mun aika oli sovittu kello 12 eli heti liikkeen aukeamis aikaan, niin en pystynyt enää perumaankaan.


Me lähdettiin sit Noonan kanssa kaksin ja olin hakemassa sitä 10.30. Onneksi lähdettiin ajoissa, koska parkkipaikan löytäminen Stadissa on ihan mahdotonta. Kaiken lisäksi se keskusta oli täynnä tietöitä ja monessa risteyksessä oli kääntyminen kielletty juuri sinne minne meidän olisi pitänyt mennä. Lopulta päädyttiin viemään auto Kamppiin, vaikka se onkin ihan himokallis. Vaikka ajoissa lähdettiinkin, oltiin silti vartti myöhässä. Onneksi myyjät olivat ymmärtäväisiä kun kerrottiin syy 😃


Kun olin täyttänyt asiakaslomakkeen, päästiin itse selaamaan alennettuja pukuja ja merkattiin niitä keltaisilla rinkuloilla. Myyjä toi myös muutaman oman ehdotuksen normaalihintaisista puvuista. Myyjä oli todella mukava ja asiantunteva ja luvallani mukana oli myös harjoittelija. Sovitin ensimmäisenä mielestäni parasta pukua ja vaikka sovitin sen lisäksi varmaan kymmentä eri pukua, pidin ensimmäistä pukua aina parempana. Saatiin ottaa tästä parhaimmasta puvusta kuvia ja myyjä laittoi meille puvun tiedot ylös ja kirjoitti mun asiakaslomakkeeseen kahden parhaimman puvun tiedot.



Niinattaren paras.

Niinattaren jälkeen mentiin suunnitelman mukaan Lovebirdsiin. Olin katsellut heidän nettisivuiltaan jo muutamaa pukua, mutta jälleen oli epäonnea matkassa. Ehdottomasti suosikkini, oli haettu myynnistä juuri kahta tuntia aikaisemmin! 😑 napattiin sovitettavaksi kuitenkin yhteensä neljä pukua. Ensimmäisen kohdalla vielä kun myyjä kiristeli nyörejä sovituskopissa, tunsin että tässä voisi olla SE puku! Tuli jotenkin outo olo ja en tiedä miksi melkein harmitti että olin löytänyt vielä paremman puvun kuin se Niinattaressa sovittamani. Kolme muuta pukua olivat ihan kivoja, mutteivat vetäneet vertoja ensimmäiselle. Saatiin ottaa kaikista kuvat.


Mitään en kuitenkaan vielä ostanut, halusin päästä ensin vertailemaan niiden kahden parhaan kuvia vierekkäin. Kotona kuvia vertaillessani tiesin heti että se puku Lovebirdsissä olisi mun pukuni! Myös Emmi, Noona, Laura ja mun vanhemmat olivat samaa mieltä. Koska puku on käytetty, niitä on vain se yksi ainoa kappale ja koska liike ota varauksia, se on haettava mahdollisimman nopeasti kotiin! Lähdetäänkin viikonlopppuna Emmin kanssa sitä hakemaan! Kuvaa en laita, koska haluan että pukuni on yllätys suurimmalle osalle vieraista 😉

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti