sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Jeff Dunham Helsingissä 18.5.

Aloitetaan vaikka siitä, että meillä oli torstaina häätiimin palaveri täällä meillä kotona. Oli hyvä että kaikki pääsivät paikalle (paitsi Harri, joka asuu nykyään Oulussa), koska mulla oli paljon tärkeää asiaa. Aloitettiin tehtävien jaolla ja kävin ensin läpi tehtävät jotka oli jo jaettu viime miitissä Helsingissä. Uusia tehtäviä joita olin keksinyt, oli mm. vieraiden vastaanotto kirkolla ja juhlapaikalla, DJ:n opastus ja maksu, ensimmäisen maljan kohotus jne. Näiden jälkeen käytiin tarkemmin läpi hääviikon aikataulua ja hääpäivän ohjelmaa. Lopuksi kerroin kirkkokenraalista sekä patistin Samia ja bestmaneita suunnittelemaan juomien hakureissua Viroon. Palaveri kesti noin 1,5 tuntia ja hyvin saatiin kaikki asiat käytyä läpi, ennenkuin meidän piti lähteä hakemaan Aavaa hoidosta.

Perjantaina lähdettiin viettämään Samin kanssa hieman parisuhde aikaa, kun vietiin Aava hoitoon yhdeltä ja suunnattiin auton nokka kohti Helsinkiä! Tai no, käytiin ensin Kirkkonummella allekirjoittamassa avioehtopaperit, sekä testamentti ja edunvalvontapaperit. Meille on ollut alusta asti selvää, että kun naimisiin mennään, tehdään avioehto. Sami on yrittäjä ja tietysti minua varakkaampi. Mulla ole mitään halua viedä puolia Samin omaisuudesta tai varsinkaan firmasta, jos joskus ero tulee. Ei tässä kuitenkaan rahan takia olla naimisiin menossa. Samin firman lakimies oli kirjoittanut paperit ja meidän ei tarvinnut muuta kuin allekirjoittaa ne.


Siitä jatkettiin matkaa Helsinkiin lunastamaan hotellihuone. Oltiin otettu huone ihan Kampin läheltä hotelli Glo Artista. Parkkihalli oli suoraan hotellin alla ja niin ahdas, että hyvä että saatiin Samin farmari Bemaria sinne taitettua! Hotelli itse oli 100 vuotta vanha jugendlinna, mutta meidän huone sijaitsi viereisessä kerrostalossa. Paikka oli aika sokkeloinen, mutta onneksi joka paikassa oli hyvät opastekyltit. Huone oli tosi tilava ja kivasti sisustettu, kaiken kruunasi makkarin ja suihkun välinen seinä, joka oli mustaa, melkein läpinäkyvää lasia!


  
Lähdettiin hotellilta melkein samantien jatkamaan matkaa kävellen. Käveltiin 1,2km Aleksanterinkadulle Minna Parikan liikkeeseen, josta käytiin ostamassa mulle hääkengät! 💝 Tiesin tasan tarkkaan mitä olin hakemassa ja kun arvasin koon kerralla oikein, siinä ei kauaa mennyt kun käveltiin jo liikkeestä ulos ihana kassi olalla keikkuen! 💝 Meillä oli molemmilla jo kova nälkä ja ensin meinattiin kävellä takaisin hotellille päin, kun nähtiin matkalla Naughty BRGR:n ravintola, jossa molemmat olisi halunnut käydä. Nälkä kuitenkin voitti ja mentiin melkein kadun toisella puolella olleeseen Raxiin 😁


Masut täynnä lähdettiin lampsimaan takaisin hotellille päin ja pysähdyttiin matkalla Bar Lönkkaan yksille. Siitä hipsittiin hotellille vähän laittautumaan illan päätapahtumaa varten. Otettiin taksi hotellin edestä Helsingin jäähallin suuntaan ja jäätiin Rokkimäkkärin nurkille vielä yhteen kuppilaan yksille. Oltiin Nordiksella hyvissä ajoin, jo ennen seitsemää, kun show:n piti alkaa 19.30. Haahuiltiin hetki hallin käytävillä ja etsittiin meidän paikat permannolta. Show alkoi noin 10min myöhässä, kun ihmiset hakivat vielä viimeisiä paikkojaan.


Olen katsonut kaikki Jeff Dunhamin showt mitä Netflixissä on ja tämäkin show oli aivan loistava! Jos teiltä lukijoilta löytyy Netflix tunnukset, ettekä ole vielä Jeffin ohjelmia katsoneet, kannattaa katsoa! Jeff Dunham on varmasti maailman paras vatsastapuhuja! Lavalla nähtiin tälläkin kertaa kaikki Dunhamin vakiohahmot; Walter, Peanut, José Jalapeńo on a Stick, Bubba J ja Achmed the Dead Terrorist. Näiden lisäksi Jeff toi lavalle ilmeisesti ihan ensimmäistä kertaa uuden hahmonsa, Donald Trumpin henkilökohtaisen neuvonantajan Bobin. Jeffiä jännitti miten yleisöön ja varsinkin suomalaiseen yleisöön uppoaa poliittinen hahmo, mutta jengi nauroi kyllä ihan samalla lailla kuin muillekin hahmoille! Jeff nauhoitti myös Facebook liven ennen viimeistä hahmoaan Achmedia. Sen voi käydä katsomassa Jeffin Facebook-sivuilta.


Show loppui tasan kympiltä ja otettiin siitä Nordikselta taksi Kamppiin. Mentiin siihen Kampin ja Finnkinon väliselle aukiolle terassille yksille. Sami halusi lähteä syömään ja ensin meinattiin mennä sinne Naughty BRGR:iin, mutta se olikin mennyt kiinni jo klo 22... Niimpä lähdettiin hipsimään Bar Lönkkaan jossa oltiin tänään jo aikaisemmin istuttu. Kello oli 23 kun sinne päästiin ja keittiö oli menossa juuri kiinni. Saatiin kuitenkin vielä tilattua. Mulla ei edes ollut mikään kauhea nälkä, mutta tilasin kuitenkin burgerin, Sami söi jonkun pihvin. Muuten ruoka oli hyvää, mutta burgerin välissä oli sipulia vaikka tilasin ilman ja pihvikään ei ollut kokonaan kypsä vaikka sen kypsänä halusin. En kuitenkaan jaksanut enää lähteä valittamaan, kun keittiökin oli mennyt jo varmaan kiinni. Kun oltiin syöty, lähdettiin löntystämään hotellille päin ja sovittiin että otetaan vielä siinä aulabaarissa yhdet ja mennään nukkumaan. Loppupeleissä meillä jäi molemmilla juomat kesken, kun molempia väsytti ihan hirveästi 😴


Aamulla mentiin aamupalalle kymmenen maissa, jonka jälkeen pakattiin tavarat ja kirjauduttiin ulos hotellista. Soitin meidän äitille että mikä siellä on Aavan kanssa tilanne ja kun Aava oli juuri vasta menossa päikkäreille, ehdotin että Sami ajeluttaisi mua ympäri Helsinkiä ja näyttäisi kivoimpia paikkoja. Siinä menikin ihan kivasti melkein tunti ja lähdettiin ajamaan kotiin.

Kaiken kaikkiaan oli todella kiva reissu ja ihanaa päästä välillä viettämään ihan kahdenkeskistä aikaa 💝 Suurin osa kuvista on btw mun Snäpistä, jonne päivitin meidän reissusta 😊

TJ 41 päivää ( 1 kuukausi, 1 viikko, 3 päivää )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti