sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Askartelua

En ole tainnut vielä hirveästi kirjoitella pöytäkoristeista, paitsi niistä vesihelmistä. Löysin Pinterestistä alla olevan kuvan ja tänä viikonloppuna käytiin Emmin kanssa tuunailemassa pulloja ja purkkeja, joita olin tässä pitkin kevättä keräillyt. Tai no, eipä niitä hirveästi tarvinnut keräillä, kun meille oli jäänyt roikkumaan kasa Samin tyhjiä viski-pulloja ja Aavalta tulee päivittäin piltti purkkeja. Ainoastaan suolakurkkupurkkeja ja yksi viinipullo tarvitsi pyytää mun vanhemmilta lisää.

Olen alustavasti laskenut, että juhlapaikalle tulee vieraille pöytiä 7, joten jokaista purnukkaa on se 7. Pulloihin ja purnukoihin tulee luonnon kukkia ja purkkien alle palapeili.
Kuva Pinterestistä.

Olin siis ostanut jo aiemmin hopeisen spraymaalin ja lauantaina mentiin puolen päivän aikoihin Emmin kanssa meidän porukoille maalaamaan. Olin pyytänyt kaikkia kaasoja mukaan, mutta Noonalla ja Lauralla oli muuta. Käytiin matkan varrella hakemassa Motonetistä maalarinteippiä ja pensseleitä. Ensin pestiin osasta purkeista etikettiliimoja pois ja se kävi helpoiten kynsilakanpoistoaineella. Sen jälkeen lähdettiin tonkimaan varastosta jotain missä maalata. Nurmikkoa ei kuulemma saanut sotkea, niin pystytettiin pihalle keppi ja siihen ympärille pahvia. Alla kuvaa projektista.

Käytettiin teippiä jotta saatiin maalauksista erilaisia. Spraymaali tarttui todella hyvin pulloihin. Saatiin maalattua Corona pullot sekä suolakurkkupurkit, kun meiltä loppui maali. Lähdettiin käymään uudestaan Motonetissä ja ostettiin uusi purkki. Samaa maalimerkkiä ei ollut, mutta kun verrattiin purkkien korkkeja, uuden maalin piti olla saman väristä kuin edellinenkin. Muuten se olikin, mutta oli paljon kimaltavampaa. Eipä se mitään haitannut, mitä nyt olin yltäpäältä glitterissä kun lopetettiin 😁 Maalattiin siis isot viskipullot vielä sillä uudella maalilla ja alettiin lopettelemaan. Päivä oli todella kuuma, auton mittari näytti +26. Sovittiin että mentäisiin tuunailemaan pilttipurkit seuraavana päivänä.


Kepin päässä pullo.

Kaikki pullot ja purnukat.

Maalattuja Corana-pulloja.

Sunnuntaina mentiin jatkamaan projektia Emmin kanssa. Aloitettiin pienistä pilttipurkeista ja ne tuunattiin glitterillä. Ensin teippasin kolme teipinpalaa pystysuunnassa per purkki ja sen jälkeen Emmi levitti lasimaalia jäljelle jääneelle pinnalle ja siihen tiputeltiin glitteriä. Pienten pilttipurkkien jälkeen kokeiltiin miltä näyttäisi, jos viskipulloista glitteröisi puolet. Ne oli siis jo maalattu kokonaan hopeisiksi, mutta ei se glitteröinti näyttänyt yhtä hyvältä kuin paljaan lasin glitteröinti. Niimpä pestiin glitterit pois. Vielä oli jäljellä isompien pilttipurkkien tuunaus.

Pähkäiltiin mitä niille tehtäisiin ja päätettiin ensin spraymaalata ne hopeaksi ja sen jälkeen liimata niihin vaalenpunainen nauha. Meillä oli maali loppu joten se oli taas lähdettävä Motonettiin. Emmillä alkoi olla kiire kotiin omiin hommiin, niin maalattiin purkit pikavauhtia ja heitin Emmin sen jälkeen kotiin. Mulla oli Aava ja Cira mukana porukoilla, niin menin sinne vielä takaisin ja tuunattiin purkkeihin vielä nauhat äitin kanssa. Käytettiin kiinnittämisessä normaalia Erikeepperiä ja sivellintä. Alla kuvia millaisia purkkeja saatiin aikaiseksi 😄

Glitteröidyt purkit teipeissä.

Valmiit nauhapurkit.

P.S. Huomenna maanantaina tapahtuu jotain jännää (ei häihin liittyvää) ja kirjoitan siitä sit varmaan tiistaina 😉

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti