keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Vahvistuksia joukkoihin!

Olin tässä jo pidemmän aikaa miettinyt asiaa ja potenut huonoa omaa tuntoakin asiasta, joten tein viime perjantaina vihdoin asialle jotain ja kysyin hyvää ystävääni Jennaa neljänneksi kaasoksi! Oltiin monet kerrat juteltu Jennan kanssa meidän häistä ja tajusin vihdoin että miten tärkeää se on meille molemmille, että Jenna seisoo mun vierellä mun elämäni ehkä tärkeimpänä päivänä. Eniten olin ehkä miettinyt että onko neljä kaasoa liikaa, mutta nyt olen enemmän kuin tyytyväinen meidän tiimiin!

Menin siis käymään Jennalla perjantaina ja vein mukanani skumppapullon ja melkein samanlaisen kortin kuin muillekin kaasoille. Jenna otti pestin innoissaan vastaan ja kävin siinä nopsaan tärkeimpiä asioita lävitse. Mun piti ottaa tämä mun tabletti mukaan ja näyttää tarkemminkin mitä olen jo suunnitellut, mutta tottakai tämä lahopää unohti tabletin kotiin 😔 Jenna lupasi tulla meillä käymään joku päivä niin näkee sitten samalla kaiken mitä olen jo häihin hommaillut.

Myös Sami sai vahvistuksia omaan "team Groomiinsa". Sami soitti maanantaina bestmanilleen Harrille, kun ei ollut kuullut tästä pitkään aikaan. Harri sanoi olevansa todella kiireinen ja että kun elämässä tapahtuu kaikenlaista, ei kannata laskea häntä mukaan häiden valmisteluihin. Vaikka en noille pojille ihan mitään hirveän isoja tehtäviä olekaan suunnitellut, niin Harri kehotti ottamaan vaikka kolmannen bestmanin. Lupasi kuitenkin olla mukana sen minkä pystyy.

Ja niin Sami sitten soitti eilen Mikalle, hyvälle lapsuuden kaverilleen ja vaikka pyyntö bestmaniksi kuulemma tuli ihan puun takaa, suostui Mika kuitenkin tehtävään. Lisäsin Mikan ja Jennan meidän häätiimin whatsapp -ryhmään ja seuraavaksi pitäisi lyödä lukkoon ensi viikon lauantain (7.10.) häämiitti Helsinkiin. Ilmeisesti kaikille tuo päivä sopisi, Jennan vaan pitäisi saada vaihdetuksi iltavuoronsa aamuun. 

Tällä viikolla ollaan meinattu touhuilla vähän kaikenlaista. Torstaina pitäisi spraymaalata loput pöytäkoriste pullot ja purnukat Emmin kanssa, perjantaina käydä Sinellissä hakemassa kuitsuihin uudet paperit ja lauantaina mennään aloittamaan kutsujen tekoa näillä näkymin Emmin ja Noonan kanssa. Kirjoittelen näistä vaikka sit ensiviikon alussa!

TJ 276 päivää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti