torstai 21. syyskuuta 2017

Reissu Espanjaan!

¡Hola!
Tässäpä tulee taas vaihteeksi päivitys joka ei liity millään lailla häihin 😁 Oltiin mun perheen kanssa Fuengirolassa Espanjassa 8.9. - 15.9., mukana oli mun äiti ja iskä, sisko Emmi, Sami ja Aava. Sami sai firmansa kautta majoituslahjakortin ja me plus Emmi majailtiin yhdessä ja meidän porukat oli varanneet parin kilometrin päästä hotellin. Se meidän paikka ei siis ollut hotelli, vaan periaatteessa kerrostalo, mistä se firma oli ostanut asunnon.


Meidän kämpän iiiso parveke!

Näkymät porukoitten hotellin parvekkeelta.

Meillä oli koko viikoksi vuokrattu auto ja tehtiin sillä päiväretkiä lähialueelle. Käytiin sunnuntaina vuoristokylä Mijaksessa, minne ei ollut Fuengirolasta kuin noin 20 minuutin matka.  Mijas on yksi valkoisista kylistä ja se on hieman yli 400 metrin korkeudessa. Sieltä oli komeat näkymät Fuengirolan yli merelle!

Sensuuri iski x)


Näkymät alas Fuengirolaan.




Tiistaina lähdettiin Gibraltarille, minne oli noin 1,5 tunnin matka. Aava nukkui melkein koko matkan ja muutenkin matka meni leppoisasti. Ostettiin Espanjan puolelta liput gondolihissiin The Rockille, johon kuului ilmainen bussikyyti hissille. The Rock on 400m korkea kallio, jonka huipulla asuu röyhkeitä apinoita! Yksi meinasi viedä Aavan hoitokassin suoraan Aavan kärryistä ja kahvilassa yksi tuli suoraan meidän pöytään ja yritti viedä meidän eväät! Oltiin kuitenkin nopeampia ja saatiin eväät turvaat, mutta apina siirtyi naapuripöytään ja vei sieltä keksiä ja sipsejä. Meidän oli tarkoitus käydä myös muillakin nähtävyyksillä, mutta päivä oli vähän turhan kuuma eikä viittitty alkaa suhailemaan taksilla edes takaisin.

The Rock.


Angry Monkey!


Maisemat alas Gibraltarille.


Toisella puolella "kiveä".

Vikana päivänä torstaina käytiin Rondalla, toinen valkoinen kylä korkealla vuoristossa. Sinne oli myös 1,5 tunnin ajomatka ja viimeinen tunti ajettiin todella mutkaista vuoristotietä ylöspäin. Ronda sijaitsee melkein 750m korkeudessa ja kaupungin halkaisee 120m syvä El Tajo -rotko, jonka yli on rakennettu 1700 -luvulla Puente Nuevo -silta.

Komeat oli vuoristomaisemat.


Puente Nuevo.


Rotko jossa pieni vesiputous.


Rondan keskustasta.


Näky alaspäin tullessa oli kuin Tolkienin sadussa <3

Oli kyllä kaiken kaikkiaan mukava reissu, käytiin muutaman kerran altaalla uimassa ja Aavakin tykkäsi ihan hirmuisesti! Käytiin myös kerran meressä, vaikka sen vesi ei ollutkaan niin kovin lämmintä. Paikallisessa Miramar ostoskeskuksessakin tuli käytyä muutaman kerran. Lennot sujui yllättävän hyvin Aavan kanssa, nousut ja laskut meni paremmin kuin olin kuvitellut, ainoat pikku itkut ja kiukut tuli tylsyydestä ja siitä kun jouduttiin istumaan paikallaan.

Fuengirolan biitsi.


Iltakävelyltä.


Takaisin kotiin!

Joskos sitä ens kerralla sit taas palaisi itse aiheeseen, eli häihin 😁 Tällä/ensi viikolla on tulossa pieni muutos suunnitelmiin, siitä kerron sit kun toteutuu 😉

TJ 282 päivää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti