keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Koekattaus

Noniin, vihdoinkin on aikaa kirjoitella viikonlopusta. Mulle iski sunnuntaina flunssa ja olin Aavan ja  Ciran kanssa eilen ja maanantaina vanhempien luona "hoidossa". Siellä olis ollut aikaa kirjoitella, mutta empä tajunnut ottaa tablettia mukaan.

Oltiin sovittu Emmin kanssa että lauantaina kerätään kukkia ja tehdään se koekattaus. Lähdettiin kuitenkin ensin käymään Kirkkonummella, kun olin taas varaillut Facen hääkirpparilta muutaman tavaran 😁 Tällä kertaa olin bongannut verhoja, korin, puisen laatikon ja hopean spraymaalin. Emmi halusi ajaa Kirkkonummelta Ikean kautta kotiin joten tehtiin pikareissu myös sinne. Ostin häihin photobooth tikuille vaasit ja kotiin pari valokuvakehystä.

Käytiin Emmillä viemässä ostokset ja napattiin mukaan kukkavaasi, puutarhakäsineet ja -sakset, siitä suunnattiin metsästämään kukkia. Emmi oli bongannut kotinsa läheltä kivoja pieniä pallomaisia kukkia ja napattiin niitä mukaan ja mentiin Lempolan liikenneympyrän tienoille. Kuljen siitä ohi melkein päivittäin, niin olin katsellut että siitä löytyyy kaikenlaisia kukkia. Napattiin muutama heinä, päivänkakkaroita, puna-apiloita ja kissankelloja matkaan. Kissankellot oli osittain jo kukkineet, mutta kyllä niistä vielä löytyi kivankin näköisiä.




Kukkien jälkeen mentiin meidän porukoille, missä alettiin ensin tuunailemaan palapeilejä. Olin saanut Samilta luvan käyttää meidän varastosta löytyneet 6kpl peilejä ja sain iskältä pari lisää. Iskän antamat olikin vähän isompia, mutta eipä se haittaa kun ne menevät kaikki eri pöytiin. Laitettiin Wishiltä tilaamaani timanttikäärettä peilien reunoihin ja hommassa menikin kauemmin mitä kuvittelin. Ensin oli tarkoitus käyttää kuumaliimaa kiinnittämiseen, mutta meijän äiti ehdotti 2-puolista teippiä. Mulla oli mukana extra-vahvaa teippiä ja käytettiin sitä. Teippi meni kokonaan ja ja yhdestä peilistä puuttuu kahdelta sivulta timantit. Timanttikäärettäkin meni enemmän kuin olin ajatellut ja jouduin tilaamaan sitä lisää, jotta saadaan tuikkukupitkin koristeltua. Tilasin 5 metriä ja saas nähdä riittääkö sekään.


Work in progress!

Tarvikkeet: sakset, teippi, timanttikääre.

Valmiit!

Kun saatiin peilit valmiiksi, alettiin koristelemaan pöytää. Alle laitettiin valkoinen pöytäliina ja päälle harmaa organza kaitaliina. Olin ottanut kotoota mukaan sen yhden pallomaljakon, johon laitettiin tekokukkia pohjalle. Oikeasti kukkien alle tulee vielä vesihelmet, mutta niitä en viitsinyt alkaa turvottamaan tätä varten. Palapeilin päälle tuli spraymaalatut pullot, joihin aseteltiin kauniisti Emmin kanssa kerätyt kukat. Ripoteltiin timantteja sinne tänne kaitaliinan päälle, taittelin paikkakortit paikoilleen, laitoin pöytänumeron (jotka pitää vielä tuunata) ja pari äidin kynttilätuikkua pöydälle. Pöydästä tuli paljon parempi kuin olin edes uskaltanut toivoa, melkein täydellinen! Ainoa mitä puuttuu on lautasliinat (tilaan vasta myöhemmin) ja pöytäkolmiot, joihin tulee ohjelma ja menu. Vaikka kuinka tekisi mieli, niin en viitsi laittaa tänne kuvia valmiista pöydästä, jotta tulevat vieraat ei sitä vielä nää 😉 Lupaan laittaa sitten häistä paljon kuvia!

Tein viime viikolla jo alustavan istumajärjestyksenkin 😀 Olin aiemmin laskenut että pöytiä tulee 7 + mun ja Samin pöytä, mutta istumajärjestyksen jälkeen pöytiä olikin 8! Se tarkoittaa että pulloja pitää kerätä ja tuunata lisää. Mutta oli kyllä melkoisen haastavaa miettiä pöytäjärjestystä! Samin vanhemmat on eronneet, kaksi pariskuntaa Samin puolelta ei tule oikein toimeen keskenään ja silti mä pistin Samin vanhemmat samaan pöytään ja samoin nämä kaksi pariskuntaa samaan pöytään 😂 Oletan että kun kaikki ovat aikuisia, niin osaavat käyttäytyä häissä. Mun sukulaisten pöytä jäi vajaaksi, kun en tiennyt ketä laittaa samaan pöytään ja yksi Samin kavereitten pöytä on vajaa. Mutta eiköhän nämä sitten selviä kun aletaan saamaan vastauksia ketä tulee ja ketä ei 😃

TJ 360 päivää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti