perjantai 12. toukokuuta 2017

Nettishoppailua

Mulla oli tossa alkuviikosta vähän huonompi päivä, Aava vaan kiukutteli ja ite olin ihan törkeen väsynyt. Kaipa sitä sit vois sanoa tunne-shoppailuksi, kun itseäni piristääkseni menin Aavan päikkäreiden aikaan nettiin ja tilailin kaikkea kivaa häihin 😁

Haluaisin tehdä tässä mahdollisimman pian "koekattauksen" eli koristella vaikka tuon meidän keittiönpöydan niinkuin häihin olen pöydät ajatellut laittavani. Näkisin että onko mun visio ihan hakoteillä ja mitä mahdollisesti pitää muuttaa. Olen pitänyt tarkkaa Excel-taulukkoa siitä mitä on jo hankittu ja mitä vielä tarvitaan, niin sieltä katsoin mitä pöytiin vielä tarvittaisiin ja vähän muutakin.

Loppupeleissä tilasin kolmesta eri kaupasta. Ensimmäinen tilaus lähti Sinelliin. Sieltä tilasin hopeisen spraymaalin (jolla maalataan mm. pöytänumerot) sekä korttipohjat Save the Date -kortteihin, joihin onkin nyt kaikki hankittuna. Olin ostanut Sinellin kivijalkaliikkeestä jo aiemmin glitterspraytä, mutta kun testattiin sitä viime kaasomiitissä, se ei todellakaan ollut semmoista kuin kuvittelin, niin siksi tuo hopeinen spraymaali. Korttipohjat vähän yllätti, kun en ollut tajunnut Sinellin sivuilla olleesta kuvasta, että pakkauksessa on kahta eri väriä, helmiäiskermaa ja valkoista. Onneksi ero pieni eikä haittaa. Tilasin paketin siis maanantaina ja jo keskiviikkona se oli haettavana postista 😊


Toinen tilaus lähti verkkokauppaan juhlax.fi. Tilaukseen lähti irtoglitteriä sekä 2-puoleista extravahvaa teippiä. Glitteriä ostin koska edelleen se Sinellin glitterspray oli pettymys ja teippiä tarvitaan Save the Date -korttien askartelussa. Käytin sitä jo pikkuisen kun askartelin äitienpäivä kortteja ja se todella on vahvaa! Paketti oli myös jo keskiviikkona postissa! Kiva pieni ylläri oli, että sain tilauksesta 10% lahjakortin mikä on voimassa jopa vuoden! Meinasin tilata tuolta myöhemmin servettejä, niin tuleepahan tuo sitten käytettyä 😄


Kolmas ja viimeinen tilaus meni Pirteään Pakettiin. Olin tehnyt jo ajat sitten hintavertailua mistä saisi halvimmalla koristetimantteja ja tuolla maksoi 1600kpl jättipussi timantteja vain 9,95e! Niiden halkaisia on kaiken lisäksi 1cm eli eivät ole mitään pikkuisia! Muuta en sieltä sitten tilannutkaan, kun ei siellä muuta semmoista ollut mitä olisin nyt tarvinnut. Oli pakko ottaa kuva tuosta paketista, kun siinä oli niin hauska tarra ja se oikeesti piristi, paketista löytyi vielä suklaatakin! 😊

 


Täytyypi tässä nyt samaan syssyyn kirjoittaa Wishistä. Olen tilaillut sieltä aika paljon kaikenlaista ja tähän mennessä olen kyllä ollut ainakin suht tyytyväinen. Nyt meni sitten kahden peräkkäisen tilauksen kanssa vähän pieleen... Ensimmäinen tuli luvatusta päivämäärästä yli viikon myöhässä, mutta tulipa onneksi kuitenkin. Eipä siinä sinänsä mitään, kun ei sillä ollut mikään kiire. Mutta toinen keissi; olin tilannut mun Samsung A5 puhelimeen kuoret ja sieltä tulikin jonkun ihan muun mallin kuoret! Ne on siis pienet eikä mene mitenkään mun puhelimeen. Edelliset kuoret mitä tilasin tulivat kyllä ihan oikein, mutta empä tiedä viittinkö puhelimeen sieltä enää mitään tilata. Onneksi ne ei maksanu kuin 2e 😁 Kuvassa skumppalasin koristeet Wishiltä.


P.S. Hyvää äitienpäivää kaikille äityleille! 😘

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti